Parempi Huominen

Parempi Huominen

Parempi Huominen - Työnohjaus

Voimavarakeskeinen työnohjaus

Työnohjauksen avulla voidaan parantaa työhyvinvointia ja työssä jaksamista sekä lisätä työintoa ja antaa apukeinoja sujuvaan yhteistyöhön.

Vuoden 2017 keväällä valmistuin voimavarakeskeiseksi työnohjaajaksi ja olen ohjannut sekä yksilöitä ja ryhmiä. Haastavia asiakkaita omaavien ryhmien kanssa olemme yhdistäneet AVEKKI-ajatusta ja työnohjausta. Itselläni on pitkä kokemus vaativista oppilaista, niin lapsista kuin nuorista, joten pystyn kokemuksesta samaistumaan asiakkaiden tilanteisiin. Sitä kautta olemme löytäneet yhdessä ihan toimivia ratkaisuja käsillä olleisiin ongelmiin.

Mentaalivalmennus

Urheilun parissa olen ollut koko ikäni tavalla tai toisella. Olen toiminut lähes 10 vuotta Juniori-KalPan nuorisopäällikönä osallistuen myös valmennustoimintaan. Itse en ole ollut huippu-urheilija, mutta urheillut. Olen suorittanut urheilujohtamisen erikoisammattitutkinnon ja sitä kautta yhdistystoiminnan hallinnollinenkin puoli on tuttua. Saavutuksina oli lätkävuosista Vuoden seura 2008, joka saavutettiin porukalla, mutta sain olla mukana kasvamassa hienoksi seuraksi.

Olen toiminut urheilijan mentaalivalmentajana ja sitä puolta opiskelen koko ajan lisää. Mutta urheilun ja työnohjauksen yhdistäminen mentaalivalmennukseksi on kovasti hyvä yhdistelmä. Jo lyhyessä ajassa olemme saaneet urheilijan kanssa hyviä tuloksia aikaiseksi.

Työnohjausta on tarjolla sekä yksilötyönohjauksena että ryhmätyönohjauksena. Sisältö ja aihepiirit räätälöidään aina asiakkaan toiveen mukaan.