Rajat ja rakkaus

Rajat ja rakkaus

Luen 2000 – luvun puolella ainetta yläkoulun pienluokalla. Aiheena oli Meidän luokka. Oppilaiden tehtävänä oli kertoa Meidän luokasta, mikä siellä oli hyvää, mikä siellä oli ehkä hankalaa. Tuttuja teemoja oli oppilaat kirjoitellut, mutta yksi tytöistä kirjoitti seuraavaa – lyhyesti ja ytimekkäästi.

” Meidän luokka ei ole koulu vaan se on toinen koti.

Olen vuosien varrella lukenut aineen, jos toisenkin, mutta ei niistä sellaista pysyvää muistijälkeä jää itselle. Mutta tämä jäi mieleen.

luokka tuntuu kodilta

Mikä saa tuntemaan turvaa?

Itse en juo kahvia, mutta ohjaajalle aina aamussa sanoin, että ”laitahan kahvi porisemaan, ennen kuin oppilaat tulee.” Itselle kahvin tuoksu oli kodin muisto lapsuudesta ja se oli merkki, että vanhemmat ovat heränneet. Tuo tuoksu toi lapsuudessa itselle turvallisuuden, olen kotona. Yläkoulun puolella oli oppilailla monesti elämä enempi kuin paljon sekaisin. Ongelmat olivat itse aiheutettuja, oli terveydellistä haastetta; ADHD, autismin kirjo… tai sitten kotona vain vanhemmilla oli asiat mutkalla.

Nämä Elämän sankarit tarvitsivat paikan, jonne on hyvä tulla, missä on hyvä olla ja siellä heidät hyväksyttäisiin haasteineen ja murheineen. (Kirjoittajan lisäys: ei nyt aivan kaikkea Meidän luokassa hyväksytty.) Meidän luokan säännöt olivat hyvin vahvat, struktuuria pidettiin yllä hetkestä toiseen. Eli Rakkauden ajatuksella otettiin sankarit vastaan joka aamu, poristiin soffalla kaffikupin äärellä korppua pureskellen. Yritettiin tehdä kouluun tulemisesta kiva hetki, jossa ei ensimmäisenä ollut odottamassa se opiskelu ja heille silloin vaikeiden asioiden kohtaaminen. Lähdettiin aamuun hymyillen tai ainakin siihen pyrittiin. Aina siinä ei onnistuttu, läheskään aina aamut ei hymyllä lähteneet liikkeelle. Oli ollut tapahtumia kotona tai yleensä viikonloppuna, niin sitten niitä purettiin ja ihmeteltiin joskus ihan itku silmässä.

Yläkoulun puolella rakkauden sanoma oli sitä, että oltiin aina läsnä, paikalla, oltiin valmiina kuuntelemaan nuoren murheita. Porukassa poristiin ja koitettiin löytää murheisiin apuja. Tässä viikon sisällä olen nähnyt aiempia, jo kouluajan ohittaneita sankareita, ja on ollut lohdullista huomata, miten he ovat kuitenkin pärjänneet hyvin omassa elämässään. Maksavat veronsa ja kasvattavat omat mukulansa.

Nyt alakoulussa, 1-3 -luokalla Sankareiden haasteet ovat samantyyppisiä kuin näillä isoilla. Heillä on usein aamussa murheita, joita he ovat kohdanneet kotona, arjen askareissa tai ihan olemisessa itsensä kanssa. Nämä pienet eivät vielä ole oppineet olemaan aina sinut omien haasteidensa kanssa. Heidän tunnereaktionsa ovat monesti paljon vahvempia kuin isoilla. Murhe tulee monesti huutamalla, kiukuttelemalla tai potkimalla ulos ja sitä pitää sitten pohtia, että mikä nyt aamussa harmittaa. Ja kaikki eivät murhettaan näytä ulos möykkäämällä. Ajan myötä sen oppii vain huomaamaan, kun aamu on erilainen kuin edellinen aamu. Se voi esimerkiksi olla vaikka kovasti hiljainen vilkkaalle pojalle. Jotain on lapsella sydämellä ja se selviää vain kysymällä.

Mitä sinulle tänä aamuna kuuluu?

Me aloittelemme päivän aina hymiöillä, mennään vuorollaan laittamaan aamun tunnelmat taululle. Yleensä sankarit tulee aika iloisella mielellä kouluun, mutta jos sinne tulee kiukkunaamaa, niin se on yksinkertainen viesti aikuiselle – tuletko juttelemaan minun kanssani? Ja me osaamme yleensä huomata lapsen murheen ja mennä hänen kanssaan juttelemaan aamun murheista ja suruista. Oppilaalle on aina tarjolla aikuinen, joka auttaa häntä purkamaan omia tunteitaan. Tätä kautta päivään on helpompi lähteä, kun pieni tai isompi murhe sydämestä on saatu purettua pois turvallisen aikuisen seurassa.

Rakkauden ja positiivisuuden viesti on meillä koko ajan vahva.

Mutta kun arki lähtee rullaamaan luokassa, niin meidän struktuurimme ja ”kuri” luokassa on vahva. Sanan kuri, joutui laittamaan lainausmerkkeihin, kun tämän päivän maailmassa tuntuu, että pitää mennä ainoastaan sillä positiivisen pedagogiikan agendalla ja kaikessa ymmärtää kovasti kaikkea. Mutta jotta me voimme luokassa olla positiivisia, niin säännöt ovat tärkeitä ja ennen kaikkea kaikkien pitää niitä noudattaa. Tämä koskee niin luokan ja koulun aikuisia kuin näitä oppilaita.

Me sovimme koko luokan kanssa mitkä ovat meidän luokkamme säännöt ja niihin sitoudumme kaikki. Ja näistä sovituista säännöistä ja niihin liittyvistä struktuureista pidämme kiinni ja lujasti. Kiroiluun, lyömiseen, tunnin häiritsemiseen, opiskeluun, juoksenteluun ja kaikkiin sellaisiin asioihin, jotka eivät ole sallittuja, puutumme jatkuvasti ja säännöllisesti. Me noudatamme päivän ohjelmaa hyvin täsmällisesti ja päivässä on struktuureja, joista emme luovu. Syömään mennään jonossa, juoksematta ja huutamatta ja aikuisen johdolla. Syömme rauhassa, annamme työrauhan, emme kiusaa. Asioihin puututaan heti, jos niitä havaitaan ja mennään juttelemaan. Joku voisi ajatella (ja joku myös ajatteleekin), että pitää antaa lapille tilaa päättää ja hoitaa asioita itsenäisesti. Mutta silloin yleensä homma alkaa jossain vaiheessa lipsumaan. Voi vähän kiroilla, hieman juosta käytävällä, hieman härnätä toista, ihan vain leikillään… Lopulta ryhmä saattaa ottaa hallinnan ja säännöt ovat ryhmän luomia, eikä aikuinen pysty enää pysäyttämään huonoa kehitystä.

Itselle on aina ollut tärkeää, että lapsi tai nuori haluaa tulla kouluun, että koulu on kiva paikka, jossa on hyvä olla. Löytyy aikuinen, joka on sinua varten. On aikuinen, jolle voi sanoa kun on paha olla. Saat jutella pahan olon pois ja siitä jatkaa päivää eteenpäin. On tärkeää, että kun lapsi tai nuori tulee luokkaan, niin hänen pitää tuntea olonsa turvalliseksi omassa työpaikassaan. Tähän tulee struktuuri ja ”kuri”, jotka yhdessä luovat luokasta ja koulupäivästä turvallisen ja mukavan paikan olla ja elää.

En puhunut mitään opiskelusta…

No, jos on Rajat ja Rakkaus, niin oppilaat ihan itsestään haluavat opiskella ja tehdä hommia yhdessä. Ja Rakkaus ja Rajat luovat lapsille ympäristön, jossa on hyvä olla ja mahdollisuus oppia ja elää turvassa. Ja homma etenee.

Koulu ei ole vain koulu, vaan se on toinen koti, oppimisen ja kasvamisen koti.

Kotoisin mielin,

Timo Latsa

Uusimmat blogikirjoitukset

Hallittu Huominen

Hallittu Huominen – Nepsy arki Tapasimme entisen oppilaani kanssa lähes parin vuosikymmenen jälkeen. Hänellä on ikää lähemmäksi neljäkymmentä, mutta edelleen...

Lue lisää

Rajat ja rakkaus

Rajat ja rakkaus Luen 2000 – luvun puolella ainetta yläkoulun pienluokalla. Aiheena oli Meidän luokka. Oppilaiden tehtävänä oli kertoa Meidän...

Lue lisää

Rajat ja rakkaus

Luen 2000 – luvun puolella ainetta yläkoulun pienluokalla. Aiheena oli Meidän luokka. Oppilaiden tehtävänä oli kertoa Meidän luokasta, mikä siellä oli hyvää, mikä siellä oli ehkä hankalaa. Tuttuja teemoja oli oppilaat kirjoitellut, mutta yksi tytöistä kirjoitti seuraavaa – lyhyesti ja ytimekkäästi.

” Meidän luokka ei ole koulu vaan se on toinen koti.

Olen vuosien varrella lukenut aineen, jos toisenkin, mutta ei niistä sellaista pysyvää muistijälkeä jää itselle. Mutta tämä jäi mieleen.

luokka tuntuu kodilta

Mikä saa tuntemaan turvaa?

Itse en juo kahvia, mutta ohjaajalle aina aamussa sanoin, että ”laitahan kahvi porisemaan, ennen kuin oppilaat tulee.” Itselle kahvin tuoksu oli kodin muisto lapsuudesta ja se oli merkki, että vanhemmat ovat heränneet. Tuo tuoksu toi lapsuudessa itselle turvallisuuden, olen kotona. Yläkoulun puolella oli oppilailla monesti elämä enempi kuin paljon sekaisin. Ongelmat olivat itse aiheutettuja, oli terveydellistä haastetta; ADHD, autismin kirjo… tai sitten kotona vain vanhemmilla oli asiat mutkalla.

Nämä Elämän sankarit tarvitsivat paikan, jonne on hyvä tulla, missä on hyvä olla ja siellä heidät hyväksyttäisiin haasteineen ja murheineen. (Kirjoittajan lisäys: ei nyt aivan kaikkea Meidän luokassa hyväksytty.) Meidän luokan säännöt olivat hyvin vahvat, struktuuria pidettiin yllä hetkestä toiseen. Eli Rakkauden ajatuksella otettiin sankarit vastaan joka aamu, poristiin soffalla kaffikupin äärellä korppua pureskellen. Yritettiin tehdä kouluun tulemisesta kiva hetki, jossa ei ensimmäisenä ollut odottamassa se opiskelu ja heille silloin vaikeiden asioiden kohtaaminen. Lähdettiin aamuun hymyillen tai ainakin siihen pyrittiin. Aina siinä ei onnistuttu, läheskään aina aamut ei hymyllä lähteneet liikkeelle. Oli ollut tapahtumia kotona tai yleensä viikonloppuna, niin sitten niitä purettiin ja ihmeteltiin joskus ihan itku silmässä.

Yläkoulun puolella rakkauden sanoma oli sitä, että oltiin aina läsnä, paikalla, oltiin valmiina kuuntelemaan nuoren murheita. Porukassa poristiin ja koitettiin löytää murheisiin apuja. Tässä viikon sisällä olen nähnyt aiempia, jo kouluajan ohittaneita sankareita, ja on ollut lohdullista huomata, miten he ovat kuitenkin pärjänneet hyvin omassa elämässään. Maksavat veronsa ja kasvattavat omat mukulansa.

Nyt alakoulussa, 1-3 -luokalla Sankareiden haasteet ovat samantyyppisiä kuin näillä isoilla. Heillä on usein aamussa murheita, joita he ovat kohdanneet kotona, arjen askareissa tai ihan olemisessa itsensä kanssa. Nämä pienet eivät vielä ole oppineet olemaan aina sinut omien haasteidensa kanssa. Heidän tunnereaktionsa ovat monesti paljon vahvempia kuin isoilla. Murhe tulee monesti huutamalla, kiukuttelemalla tai potkimalla ulos ja sitä pitää sitten pohtia, että mikä nyt aamussa harmittaa. Ja kaikki eivät murhettaan näytä ulos möykkäämällä. Ajan myötä sen oppii vain huomaamaan, kun aamu on erilainen kuin edellinen aamu. Se voi esimerkiksi olla vaikka kovasti hiljainen vilkkaalle pojalle. Jotain on lapsella sydämellä ja se selviää vain kysymällä.

Mitä sinulle kuuluu tänä aamuna?

Me aloittelemme päivän aina hymiöillä, mennään vuorollaan laittamaan aamun tunnelmat taululle. Yleensä sankarit tulee aika iloisella mielellä kouluun, mutta jos sinne tulee kiukkunaamaa, niin se on yksinkertainen viesti aikuiselle – tuletko juttelemaan minun kanssani? Ja me osaamme yleensä huomata lapsen murheen ja mennä hänen kanssaan juttelemaan aamun murheista ja suruista. Oppilaalle on aina tarjolla aikuinen, joka auttaa häntä purkamaan omia tunteitaan. Tätä kautta päivään on helpompi lähteä, kun pieni tai isompi murhe sydämestä on saatu purettua pois turvallisen aikuisen seurassa.

Rakkauden ja positiivisuuden viesti on meillä koko ajan vahva.

Mutta kun arki lähtee rullaamaan luokassa, niin meidän struktuurimme ja ”kuri” luokassa on vahva. Sanan kuri, joutui laittamaan lainausmerkkeihin, kun tämän päivän maailmassa tuntuu, että pitää mennä ainoastaan sillä positiivisen pedagogiikan agendalla ja kaikessa ymmärtää kovasti kaikkea. Mutta jotta me voimme luokassa olla positiivisia, niin säännöt ovat tärkeitä ja ennen kaikkea kaikkien pitää niitä noudattaa. Tämä koskee niin luokan ja koulun aikuisia kuin näitä oppilaita.

Me sovimme koko luokan kanssa mitkä ovat meidän luokkamme säännöt ja niihin sitoudumme kaikki. Ja näistä sovituista säännöistä ja niihin liittyvistä struktuureista pidämme kiinni ja lujasti. Kiroiluun, lyömiseen, tunnin häiritsemiseen, opiskeluun, juoksenteluun ja kaikkiin sellaisiin asioihin, jotka eivät ole sallittuja, puutumme jatkuvasti ja säännöllisesti. Me noudatamme päivän ohjelmaa hyvin täsmällisesti ja päivässä on struktuureja, joista emme luovu. Syömään mennään jonossa, juoksematta ja huutamatta ja aikuisen johdolla. Syömme rauhassa, annamme työrauhan, emme kiusaa. Asioihin puututaan heti, jos niitä havaitaan ja mennään juttelemaan. Joku voisi ajatella (ja joku myös ajatteleekin), että pitää antaa lapille tilaa päättää ja hoitaa asioita itsenäisesti. Mutta silloin yleensä homma alkaa jossain vaiheessa lipsumaan. Voi vähän kiroilla, hieman juosta käytävällä, hieman härnätä toista, ihan vain leikillään… Lopulta ryhmä saattaa ottaa hallinnan ja säännöt ovat ryhmän luomia, eikä aikuinen pysty enää pysäyttämään huonoa kehitystä.

Itselle on aina ollut tärkeää, että lapsi tai nuori haluaa tulla kouluun, että koulu on kiva paikka, jossa on hyvä olla. Löytyy aikuinen, joka on sinua varten. On aikuinen, jolle voi sanoa kun on paha olla. Saat jutella pahan olon pois ja siitä jatkaa päivää eteenpäin. On tärkeää, että kun lapsi tai nuori tulee luokkaan, niin hänen pitää tuntea olonsa turvalliseksi omassa työpaikassaan. Tähän tulee struktuuri ja ”kuri”, jotka yhdessä luovat luokasta ja koulupäivästä turvallisen ja mukavan paikan olla ja elää.

En puhunut mitään opiskelusta…

No, jos on Rajat ja Rakkaus, niin oppilaat ihan itsestään haluavat opiskella ja tehdä hommia yhdessä. Ja Rakkaus ja Rajat luovat lapsille ympäristön, jossa on hyvä olla ja mahdollisuus oppia ja elää turvassa. Ja homma etenee.

Koulu ei ole vain koulu, vaan se on toinen koti, oppimisen ja kasvamisen koti.

Kotoisin mielin,

Timo Latsa

Uusimmat blogikirjoitukset

Hallittu Huominen

Hallittu Huominen – Nepsy arki Tapasimme entisen oppilaani kanssa lähes parin vuosikymmenen jälkeen. Hänellä on ikää lähemmäksi neljäkymmentä, mutta edelleen...

Lue lisää

Rajat ja rakkaus

Rajat ja rakkaus Luen 2000 – luvun puolella ainetta yläkoulun pienluokalla. Aiheena oli Meidän luokka. Oppilaiden tehtävänä oli kertoa Meidän...

Lue lisää